Mietityttaa kovasti tama syomisasia. Ja laihduttaminen. Eihan tasta laihduttamisesta kylla mitaan ole tullut. Mutta ymmarran kylla, ettei tama ole jarkevaa. Yritan ikaan kuin lietsoa itselleni syomishairiota aikuisialla.
Paino heittelee parilla, kolmella kilolla. Alimmillaan, 48 kg, se vie painoindeksini alipainon puolelle. Ylimmillaan, 51kg, yllan normaalipainoon. Aina kun vaaka nayttaa alle 50kg olen onnellisempi. Silloin (harvoin) kun se nayttaa alle 49kg olen superonnellinen. Jos lukema onkin 51kg (onneksi tama myos tapahtuu harvoin) niin se on jo epatoivoa aiheuttava luku. Viime viikonloppuna en punninnut itseani pariin paivaan. Sitten vaa’alle meno alkoi jo pelottaa, ikaan kuin jo se itsensa-punnitsematta-jattaminen olisi automaattisesti aiheuttanut lihomista. Ja niinhan se paino olikin lahestulkoon epatoivoa aiheuttavissa luvuissa.
Haluaisin saada painon pysyvasti alkamaan nelosella. Sitten se voisi heitellakin vaikkapa 46 ja 49kg valilla. Mutta en nakojaan onnistu laihtumaan taman laihemmaksi. Painan nyt lahestulkoon saman verran kuin ylaasteella, en ole koskaan aikuisialla ollut tata hoikempi. Pitaisi tietenkin olla tyytyvainen. Tiedan, etta useimmat naiset olisivat onnellisia jos voisivat sanoa samaa, siis olevansa kolmikymppisena samoissa mitoissa kuin 16-vuotiaana.
Syon hyvin ja terveellisesti. Herkkuja syon joskus, hyvin kohtuudella. Harrastan liikuntaa (pari kertaa viikossa salilla seka pari kertaa holkkalenkkeja, jonka lisaksi vaihtelevasti joko vaellusta silloin talloin, ratsastusta silloin talloin tai pelaan tennista useammin mutta erittain huonosti). Eli jos naista mitoista haluaa laihtua, pitaa tehda jotain radikaalimpaa. Kuten vaikkapa olla syomatta. Tassa onnistun hyvin harvoin, mutta onnistuessani tunnen oloni hyvaksi ja vahvaksi.
Joskus menen nollakaloreilla pitkalle iltapaivaan. Juon vain pari litraa vetta seka vihreaa teeta, tietenkin ilman sokeria tai muuta. En ole koskaan ollut nollakaloreilla koko paivaa, mutta montakin kertaa toissa jonnekin klo 17 asti, jossa vaiheessa pitaa syoda jotain ettei ihan pyorry. Yritan silti pitaa syonnin hallinnassa, mika voi olla vaikeaa kun kerran alkaa syoda. Sehan siina onkin – jos haluan olla mahdollisimman vahilla kaloreilla, kannattaa jattaa seka aamupala etta lounas valiin. Jostain ihmeen syysta, jos syon aamupalaa, tuntuu lounaan valiin jattaminen paljon vaikeammalta, kuin jos en ole syonyt aamullakaan mitaan. Kun kerran alkaa syoda, se on vaikeaa lopettaa. Toisaalta lounasaikaan nalan tunne tuntuu olevan vakio – olen ihan yhta nalkainen riippumatta siita, olenko syonyt aamupalaa vai en. Joten tasta voimme vetaa johtopaatoksen, etta aamupalan syominen on turhia kaloreita.
On tulossa muutamia tapahtumia, joissa haluaisin olla erityisen laiha. Ensimmainen on jo kolmen viikon paasta. Seuraava puolentoista kuukauden paasta. Eli pitaisi todellakin ottaa itseaan niskasta kiinni ja karsia niita kaloreita. Ehkapa nyt voisin tehda niin, etta kaikkina niina paivina jolloin en liiku, yrittaisin pitaa kalorit reilusti alle 1000. Ja niina paivina kun liikun, ehka siina 1500. Sykemittarilla mitattuna huomaa miten vahan niita kaloreita loppujen lopuksi liikkumalla kuluu – liikuntasession aikana poltan yleensa vain pari-kolmesataa kaloria mika ei ole kummoinenkaan ateria. Syopa muutama suklaapala niin siinahan se on.
Tavoite olisi paasta ehka sinne 47 kg puolentoista kuukauden paasta. Peukkuja pidan itselleni…
