Lisaakin olutta voisin mielellani juoda, mutta en haluaisi Hellun huomaavan moista meininkia. Tassa asiassa huomaa, ettei ole omena kauas puusta pudonnut; samoin kuin isani olen jonkinlainen kaappijuoppo. Meissa on molemmissa se kummallinen piirre, etta haluamme juoda yksin ja ikaankuin piilossa rakkailtamme - vaikka ainakaan isan tapauksessa se piilottelu ei tietenkaan oikein onnistu. Itse yritan ja jossain maarin onnistunkin, luultavasti lahinna sen takia ettei Hellu voi edes kuvitella miksi joku haluaisi juopotella itsekseen tietokoneen tai tv:n aaressa - alkoholin nauttiminenhan on sosiaalinen osa elamaa. Onhan se sitakin ja minusta on hauskaa kayda kavereiden kanssa drinksuilla tai bilettaa porukalla, mutta sen lisaksi minulla on selkea taipumus yksin juomiseen, mita en voi selittaa. Kyse ei ole siita, etta minulla olisi tylsaa yksin ja sen takia tunnen tarvetta juoda, eika edes siita, etta haluan juoda ja kun ei satu olemaan ketaan seuraa niin juon yksin. Kyse on siita, etta haluan olla yksin ja haluan juoda yksin, koska se tuntuu hyvalta tavalta purkaa jotain ajatuksia paassani. Se on jo suorastaan perinne, etta ollessani yksin kotona vahintaan yhden yon (yleensa tama tarkoittaa sita, etta Hellu on kotimaassaan), juon itseni surkeaan humalaan. Tama on etukateen huolellisesti suunniteltu ja hartaasti odotettu tilanne. Usein todellisuus kuitenkin paattyy nolosti. Viimeksi tama tapahtui taalla reilu kuukausi sitten, kun olin taalla yksin Hellun ollessa kotimaassaan. Ostin perjantai-iltana onnessani olutta, kun oli edessa vapaa viikonloppu eika kerrassaan mitaan tekemista. Paatin katsoa koko L-Koodin ensimmaisen tuotantokauden olutta kitatessani ja sokerina pohjalla poltin tupakkaakin - normaalistihan en polta, mutta tama on yksi syntisen elamani piirteista, jota kaipaan. Tama ilo ja onni kesti jonkin aikaa, mutta paastyani kuudennen oluen puolivaliin olin puolisammuksissa sangylla eika kestanyt kauaa, ennen kun jouduin kylpparin puolelle oksuilemaan. Horjuin takaisin sankyyn nukkumaan ja piakkoin matka suuntautui jalleen kylppariin oksuilemaan. Tatako olin niin innoissani odottanut?
Noloin tapahtuma ikina sattui vuosia sitten, kun asuin viela Suomessa. Oli pimein talviaika ja Hellu suuntasi kotimaahansa jouluksi. Mina jain tahallani opiskelukaupunkiin viikonlopuksi tekosyynani toihinmeno vanhempieni kotiin menon sijaan. Tosiasiassa halusin jaada juomaan rauhassa ja soitin toihin olevani kipea. Niin pitkalle olin valmis menemaan juomisen takia. Saatoin Hellun linja-autoasemalle sina hyytavan kylmana talvi-iltana ja kavelin takaisin asunnolle ilon ja odotuksen tuntein - ajattelin sita vodkapulloa seka likooripulloa ja koko ihanaa viikonloppua, jolloin kukaan ei rajoittaisi juomistani. Kotiin paastyani otin pari paukkua ja asetuin tekemaan sita, mihin minulla oli niin harvoin mahdollisuus ja mita halusin tehda: ryyppaamaan ja surffaamaan netissa rajoituksetta. Jostain syysta humalapaissani innostuin myos huudattamaan musiikkia todella lujaa - muistaakseni kyseessa oli joko Apulanta tai Nightwish, mutta volyymit kaansin taysille joka tapauksessa. Jatkosta minulla on erittain hamarat muistikuvat, mutta muistan heranneeni jossain vaiheessa siihen, etta asunnossani oli kaksi poliisia. Itse makasin olohuoneen lattialla ilman mitaan kasitysta siita, missa olin ja keta olivat nama ihmiset jotka seisoivat siina ja katselivat minua. Muistan vain sen, etta kyseiset poliisit tivasivat, olinko ottanut jotain huumeita, minka tietenkin kielsin totuudenmukaisesti ja jostain syysta jankkasivat, oliko nimeni itse asiassa Helluni nimi. Tata en tapahtumahetkella oikein tajunnut, mutta kierolla humalaisen logiikalla myontelin, etta sehan nimeni nimeenomaan olikin; ajattelin naes, etta jos tasta jotain seurauksia koituisikin, eivathan he ulkomaalaiselle mitaan mahtaisi. Myohemmin tajusin, etta he kysyivat tata koska Hellun opiskelijakortti lojui siina poydalla ja luultavasti maatessani lattialla tukka silmilla naytin hanelta ihan tarpeeksi, etta he saattoivat ajatella minun olevan kyseinen henkilo. Poliisit tivasivat myos, pitaako minut vieda sairaalaan, mutta taman tietenkin torjuin ja komensin heidat haipymaan ja antamaan minun nukkua rauhassa (humalassa olen aina huomattavasti aggressiivisempi kuin normaali-itseni). Siihenhan he minut jattivat oksentamaan lattialle.
Tata tapausta epailen edelleenkin, vuosien jalkeen, etta tapahtuiko se oikeasti vai oliko se humalaisen unta. Olenhan joskus aiemmin uneksinut, etta poke heitti minut puolialasti ulos baarista enka jalkeenpain ollut varma, tapahtuiko se oikeasti, vaikka kavereiden mukaan en koskaan kyseisessa baarissa ollutkaan. Todennakoisesti tama oli kuitenkin oikea tapahtuma, koska siihen ei liittynyt mitaan surrealistista ulottuvuutta. Sita en tosin tieda, miten poliisit paasivat asuntooni; eivat ne ainakaan ovea olleet murtaneet. Ehkapa toinen niista miehista oli isannoitsija tai jotain muuta vastaavaa, jolla oli yleisavain. Kaipa se on todennakoisin selitys. En voi tietaa.
En ole koskaan kenellekaan kertonut naita yksinaisia ryyppaamistarinoitani. Kavereiden kanssa ryyppaaminen on sallittua ja sosiaalisesti hyvaksyttavaa, mutta jo yhden oluen ottaminen yksinaan tuntuu kaipaavan jotain selityksia. Hullua onkin se, etta tunnen yksinaan ryyppaamisen olevan parasta vapautta ja sellainen asia, mita eniten kaipaan sinkkuelamalta. Tama on kai aika huolestuttavaa. Mutta toisaalta, eihan minulla ole mahdollisuutta sita toteuttaa kovinkaan usein enka kuitenkaan ole valmis uhraamaan parisuhde-elamaa yksinaan ryyppaamisen takia joten ei kai se ketaan vahingoita, mita itsekseni ajattelen.
