Olen syonyt ihan liikaa. En tieda, miksen saa enaa itseani lietsottua siihen syomattomyystilaan. Masentavaa. Lueskelin vanhoja teksteja viime vuodelta (ok, niita ei toki paljoa ollut. Mutta kuitenkin.) ja silloin parjasin paljon paremmin syomisen kanssa. Jos olisin jaksanut pitaa edes vahankaan samaa linjaa, olisin nyt varmasti tavoitteessa.

Sekin on niin masentavaa mita kirjoitin viimeksi. Etta ylimmillaan paino on jo normaalipainossa ja alimmillaan juuri ja juuri alipainoinen. Nekin rajat heittelee tosin lahteen mukaan – jostain lukee, etta normaali painoindeksi on 20 – 25. Mutta jossain normaalipaino alkaa jo 18. Alimmillaan paasen siihen 18.1. Jonkin lahteen mukaan siis sekin olisi viela normaalia. Masentavaa.

Huomenna voisi kylla yrittaa aloittaa jattamalla aamupalan valiin. Lounasaikaan mulla onkin muuta menoa, joten silloin syominen on helposti valtetty. Sita paitsi huomenna en meinannut menna salille, joten ei sentaan takia tarvitse syoda. Sekin on niin ironista, etta on pakko syoda, etta jaksaa liikkua. Kalorivaje jaa siis suunnilleen samaksi tai huonolla maihalla liikkuessa sitten syo sen verran enemman. Huonosti menee.

Paino heittelee parilla, kolmella kilolla. Alimmillaan, 48 kg, se vie painoindeksini alipainon puolelle. Ylimmillaan, 51kg, yllan normaalipainoon. Aina kun vaaka nayttaa alle 50kg olen onnellisempi. Silloin (harvoin) kun se nayttaa alle 49kg olen superonnellinen. Jos lukema onkin 51kg (onneksi tama myos tapahtuu harvoin)  niin se on jo epatoivoa aiheuttava luku. Viime viikonloppuna en punninnut itseani pariin paivaan. Sitten vaa’alle meno alkoi jo pelottaa, ikaan kuin jo se itsensa-punnitsematta-jattaminen olisi automaattisesti aiheuttanut lihomista. Ja niinhan se paino olikin lahestulkoon epatoivoa aiheuttavissa luvuissa.

Haluaisin saada painon pysyvasti alkamaan nelosella. Sitten se voisi heitellakin vaikkapa 46 ja 49kg valilla. Mutta en nakojaan onnistu laihtumaan taman laihemmaksi. Painan nyt lahestulkoon saman verran kuin ylaasteella, en ole koskaan aikuisialla ollut tata hoikempi. Pitaisi tietenkin olla tyytyvainen. Tiedan, etta useimmat naiset olisivat onnellisia jos voisivat sanoa samaa, siis olevansa kolmikymppisena samoissa mitoissa kuin 16-vuotiaana.

Syon hyvin ja terveellisesti. Herkkuja syon joskus, hyvin kohtuudella. Harrastan liikuntaa (pari kertaa viikossa salilla seka pari kertaa holkkalenkkeja, jonka lisaksi vaihtelevasti joko vaellusta silloin talloin, ratsastusta silloin talloin tai pelaan tennista useammin mutta erittain huonosti). Eli jos naista mitoista haluaa laihtua, pitaa tehda jotain radikaalimpaa. Kuten vaikkapa olla syomatta. Tassa onnistun hyvin harvoin, mutta onnistuessani tunnen oloni hyvaksi ja vahvaksi.

Joskus menen nollakaloreilla pitkalle iltapaivaan. Juon vain pari litraa vetta seka vihreaa teeta, tietenkin ilman sokeria tai muuta. En ole koskaan ollut nollakaloreilla koko paivaa, mutta montakin kertaa toissa jonnekin klo 17 asti, jossa vaiheessa pitaa syoda jotain ettei ihan pyorry. Yritan silti pitaa syonnin hallinnassa, mika voi olla vaikeaa kun kerran alkaa syoda. Sehan siina onkin – jos haluan olla mahdollisimman vahilla kaloreilla, kannattaa jattaa seka aamupala etta lounas valiin. Jostain ihmeen syysta, jos syon aamupalaa, tuntuu lounaan valiin jattaminen paljon vaikeammalta, kuin jos en ole syonyt aamullakaan mitaan. Kun kerran alkaa syoda, se on vaikeaa lopettaa. Toisaalta lounasaikaan nalan tunne tuntuu olevan vakio – olen ihan yhta nalkainen riippumatta siita, olenko syonyt aamupalaa vai en. Joten tasta voimme vetaa johtopaatoksen, etta aamupalan syominen on turhia kaloreita.

On tulossa muutamia tapahtumia, joissa haluaisin olla erityisen laiha. Ensimmainen on jo kolmen viikon paasta. Seuraava puolentoista kuukauden paasta. Eli pitaisi todellakin ottaa itseaan niskasta kiinni ja karsia niita kaloreita. Ehkapa nyt voisin tehda niin, etta kaikkina niina paivina jolloin en liiku, yrittaisin pitaa kalorit reilusti alle 1000. Ja niina paivina kun liikun, ehka siina 1500. Sykemittarilla mitattuna huomaa miten vahan niita kaloreita loppujen lopuksi liikkumalla kuluu – liikuntasession aikana poltan yleensa vain pari-kolmesataa kaloria mika ei ole kummoinenkaan ateria. Syopa muutama suklaapala niin siinahan se on.

Tavoite olisi paasta ehka sinne 47 kg puolentoista kuukauden paasta. Peukkuja pidan itselleni…

Kolme paivaa putkeen meni noin 500 kalorilla paivassa. Yllattavan nopeasti kroppa tottuu eika enaa edes kaipaa ruokaa. Mahtavaa. Olo oli hyva. Hieman ehka huippasi silloin talloin, mutta ei pahasti. Mutta ongelma on siina, kun rupeaa taas syomaan. Sitten sita on vaikea lopettaa. Siita se noidankeha alkaa. Mutta kunhan kalorit jaa alle tuhanteen paivassa olen ihan kohtuullisen tyytyvainen.

Jaksoin myos vahan kuntoilla. Harmi vaan, etta tupakanpoltto ja syomattomyys sopii hyvin yhteen, mutta kuntoilu ja tupakanpoltto ei. Kavin sykemittarin kanssa lenkilla ja huomas kylla, etta polttaminen nostaa syketta heti tuntuvasti. Vaikka kaveli ihan suhteellisen rauhassa, syke oli koko ajan ylarajoilla. Normaalisti (siis normaalisti kun en polta) pitaa vahintaankin holkata, etta saa sykkeen tarpeeksi ylos.

Mutta huomenna tama rauha loppuu. Hellu tulee kotiin. Ihan jo jannittaa, miten parjaan sitten syomisten kanssa. Kun pitaa sen kanssa syoda.

Laihtumisesta en tietenkaan konkreettisesti tieda, kun ei ole sita vaakaa. Mutta tunne on hyva. Makasin tanaan sangylla selallani ja tunsin kaikki kylkiluut ja kuopan keskella. Kunhan ei joutuisi taas lihomaan palatessa "normaaliin".

Toisaalta, Hellu menee siis viikoksi pois. Toisin sanoen olen viikon yksin. Sehan olisi mita mahtavin tilaisuus (voisipa melkein sanoa ainoa tilaisuus) juoda niin paljon kuin huvittaa. Tama on tietenkin laihtumisen kannalta hyvin pahassa ristiriidassa, silla juominen ei ainoastaan tuo paljon kaloreita (plus humalassa ja krapulassa myos syo paljon kaikkea epasuotavaa) mutta se turvotus nakyy heti samantien. On se niin turhauttavaa - jos laihduttaa puolitoista viikkoa, se ei takuulla nay missaan, mutta rupeapa ryyppaamaan puolitoista viikkoa niin sehan kylla nakyy. Samoin kaikenlainen rasvainen tai muuten epaterveellinen ruoka. Mutta yksin ollessa myos laihduttaminen sujuisi paremmin, kun voisin rauhassa paastota. Enhan voi Hellulle sanoa, etta yritan laihtua. On tama niin raastavaa.

Tiedan kylla, miten siina kay. Totta kai se kallistuu juomisen puolelle. Ja oikeasti ainoa syy, miksi se minua edes arveluttaa on se, etta siina riskeeraan sen taydellisen vartalon, jota haluaisin kotona esitella. Eihan siina muuten oikeastaan ole mitaan pahaa. Kun kerran Hellun lasnaollessa en oikein voi vetaa perseita, niin paastan sitten paineet kun han ei ole lasna. Eihan se ketaan satuta ja saan sen sitten ulos omasta systeemistani (anteeksi kamala anglismi.). Olen oikeasti huomannut, etta se jotenkin rauhoittaa ja paasen eroon tietynlaisesta levottomuudestani pitkaksi aikaa, kun joskus saan rauhassa ryypata.

Tiedan ettei se ole Hellun vika, ettei han voi juoda. Ja siita syysta on hieman katkera muille, jotka juovat. On han muutenkin aika lailla vastaan sita alkoholikulttuuria, joka Briteissa samoin kuin Suomessa vallitsee, ja tottahan se on etta se on aika typeraa.

Noloin tapahtuma ikina sattui vuosia sitten, kun asuin viela Suomessa. Oli pimein talviaika ja Hellu suuntasi kotimaahansa jouluksi. Mina jain tahallani opiskelukaupunkiin viikonlopuksi tekosyynani toihinmeno vanhempieni kotiin menon sijaan. Tosiasiassa halusin jaada juomaan rauhassa ja soitin toihin olevani kipea. Niin pitkalle olin valmis menemaan juomisen takia. Saatoin Hellun linja-autoasemalle sina hyytavan kylmana talvi-iltana ja kavelin takaisin asunnolle ilon ja odotuksen tuntein - ajattelin sita vodkapulloa seka likooripulloa ja koko ihanaa viikonloppua, jolloin kukaan ei rajoittaisi juomistani. Kotiin paastyani otin pari paukkua ja asetuin tekemaan sita, mihin minulla oli niin harvoin mahdollisuus ja mita halusin tehda: ryyppaamaan ja surffaamaan netissa rajoituksetta. Jostain syysta humalapaissani innostuin myos huudattamaan musiikkia todella lujaa - muistaakseni kyseessa oli joko Apulanta tai Nightwish, mutta volyymit kaansin taysille joka tapauksessa. Jatkosta minulla on erittain hamarat muistikuvat, mutta muistan heranneeni jossain vaiheessa siihen, etta asunnossani oli kaksi poliisia. Itse makasin olohuoneen lattialla ilman mitaan kasitysta siita, missa olin ja keta olivat nama ihmiset jotka seisoivat siina ja katselivat minua. Muistan vain sen, etta kyseiset poliisit tivasivat, olinko ottanut jotain huumeita, minka tietenkin kielsin totuudenmukaisesti ja jostain syysta jankkasivat, oliko nimeni itse asiassa Helluni nimi. Tata en tapahtumahetkella oikein tajunnut, mutta kierolla humalaisen logiikalla myontelin, etta sehan nimeni nimeenomaan olikin; ajattelin naes, etta jos tasta jotain seurauksia koituisikin, eivathan he ulkomaalaiselle mitaan mahtaisi. Myohemmin tajusin, etta he kysyivat tata koska Hellun opiskelijakortti lojui siina poydalla ja luultavasti maatessani lattialla tukka silmilla naytin hanelta ihan tarpeeksi, etta he saattoivat ajatella minun olevan kyseinen henkilo.  Poliisit tivasivat myos, pitaako minut vieda sairaalaan, mutta taman tietenkin torjuin ja komensin heidat haipymaan ja antamaan minun nukkua rauhassa (humalassa olen aina huomattavasti aggressiivisempi kuin normaali-itseni). Siihenhan he minut jattivat oksentamaan lattialle.
Tata tapausta epailen edelleenkin, vuosien jalkeen, etta tapahtuiko se oikeasti vai oliko se humalaisen unta. Olenhan joskus aiemmin uneksinut, etta poke heitti minut puolialasti ulos baarista enka jalkeenpain ollut varma, tapahtuiko se oikeasti, vaikka kavereiden mukaan en koskaan kyseisessa baarissa ollutkaan.  Todennakoisesti tama oli kuitenkin oikea tapahtuma, koska siihen ei liittynyt mitaan surrealistista ulottuvuutta. Sita en tosin tieda, miten poliisit paasivat asuntooni; eivat ne ainakaan ovea olleet murtaneet. Ehkapa toinen niista miehista oli isannoitsija tai jotain muuta vastaavaa, jolla oli yleisavain. Kaipa se on todennakoisin selitys. En voi tietaa.

En ole koskaan kenellekaan kertonut naita yksinaisia ryyppaamistarinoitani. Kavereiden kanssa ryyppaaminen on sallittua ja sosiaalisesti hyvaksyttavaa, mutta jo yhden oluen ottaminen yksinaan tuntuu kaipaavan jotain selityksia. Hullua onkin se, etta tunnen yksinaan ryyppaamisen olevan parasta vapautta ja sellainen asia, mita eniten kaipaan sinkkuelamalta. Tama on kai aika huolestuttavaa. Mutta toisaalta, eihan minulla ole mahdollisuutta sita toteuttaa kovinkaan usein enka kuitenkaan ole valmis uhraamaan parisuhde-elamaa yksinaan ryyppaamisen takia joten ei kai se ketaan vahingoita, mita itsekseni ajattelen.

Noloilua varten piti siis perustaa ihan ihkauusi blogi. Tassa kerrottakoon, etta minulla on tapana muodostaa omituisia pakkomielteita asioista. Satun olemaan tiiviissa parisuhteessa ja vailla mitaan varsinaista jarjellista syyta yritan peitella omituisuuksiani Hellulta. Josta johtuen kyseisia pakkomielteita harrastan ollessani yksin.

Nyt Hellu on poissa muutaman paivan. Tama Vapaus maistuu hyvalta.